sunnuntai 1. heinäkuuta 2012

Pikapäivitys

Ihan pikaisesti viestiä tämän hullunmyllyn keskeltä. Olen viime päivät ahertanut kodin järjestelyn parissa ja vaikka kuinka mineilyttäisi, niin nyt ei ehdi :-( Ainukan kesätuunaukseen liittyen haluaisin myös laittaa kuvan saamastani ihanasta hatusta, mutta nyt olen onnistunut (jälleen kerran) "hukkaamaan" kameran. Eihän se tietenkään mihinkään hävinnyt ole, mutta se vaan on nyt jossain kaiken tämän kaaoksen keskellä. Kuva ilmestyy kuitenkin heti, kun kameran löydän.

Olen siis kuumeisesti järjestellyt kotiamme, ts. siirrellyt huonekaluja ja heitellyt tarpeetonta roinaa roskiin. Siinä samalla tuli tyhjennettyä aiemmin mainitsemani "kirjasinlaatikko" kaikista miniesineistään, köh-köh.  Pahimmat pölyt sain niistä jo imuroitua, mutta ennen uudelleen paikalleen asettamista täytyy vielä viimeistellä puhdistus. Kivaa puuhaa ;-p Ja sitten onnistuin sotkemaan viime viikolla järjestämäni vitriinin sisällön kaappia siirtäessäni. Ei lopu hommat kesken.

Nyt tämä lähtee jatkamaan operaatiota "Koti kuntoon" :-)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti